Tuntuu siltä kaikki kaatuu päälleni. Pitäisi saada jotain aikaiseksi, mutta olen h**v***n laiska tai sitten pelkuri. Pelkurilla tarkoitan sitä, että en uskalla ottaa sitä suurta askelta. Taidan olla tässä tapauksessa vähän kumpaakin. Mutta kuitenkin en ole tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni. Ensinäkin työpaikkani on ihan ok mutta työ kaverini on painajainen. En jaksa sitä ihmistä enään.

 No tottakai tämä ikuinen riesa ainakin se tuntuu jotenkin ikuiselta riesalta. On tämä ylipainoni. Kuitenkin tätä painoa on sen verran jo päässyt kertymään että ollaan jo hyvissä lukemissa peräti 114kg. Hävettäävää!

Sitten viimenen murheen gryyni tämä P avoliitto. Kummatkin huutaa toisille tai oikeestaan minä huudan ja ukko on hiljaa. Ei se mitään hiljaa ole se vetää sellasia mykkä kouluja pitkin päivää. Sille vaan on nykyään telkkari, tietokone ja kirja tärkeitä. Kysyn sitten mitä tahansa vaikka kesäloma suunnitelmia, kauppareissuja tai sitten muuten vaan höpöttelen. Ukko sitten tempasee hyvänsyyn muka vetää herneet nenää niin saisi katsoa töllötintä rauhassa tai jotain muuta tehä kuhan ei vain joutuisi juttelemaan kanssani. Sitten se valittaa sitä että viikonloppuna kämppä on sekasin kun tulen töistä, vaikka huvittavinta on siinä että herra se makaa kotona viikonloppuna lapsemme kanssa.